Mooses
kutsui koolle
kaikki israelilaiset ja sanoi heille:
"Taivas ja maa ovat
todistajinani, kun nyt sanon: Minä olen pannut teidän
valittavaksenne elämän ja kuoleman, siunauksen ja
kirouksen. Valitkaa siis elämä, että te ja teidän
jälkeläisenne saisitte elää. Rakastakaa Herraa,
Jumalaanne, totelkaa häntä ja pysykää hänelle
uskollisina. Silloin te saatte elää, ja Herra antaa teidän
aina asua siinä maassa, josta hän valalla vannoen antoi
lupauksen teidän esi-isillenne Abrahamille, Iisakille ja
Jaakobille." (5. Moos. 30: 19-20)
Tänä sunnuntaina on äitienpäivä. Kirkollisen ajanlaskun mukaan taas on kolmas sunnuntai pääsiäisestä, jonka aiheena on Jumalan kansan koti-ikävä, kaipuu taivaalliseen isänmaahan.
Pikaisesti voisi ajatella, että näillä kahdella teemalla ei ole paljoakaan tekemistä toistensa kanssa. Mutta onko näin? Päivän Vanhan testamentin on Mooseksen jäähyväispuheesta Israelin kansalle. Se puhuu liitosta, jonka Jumala teki Israelin kansan kanssa. Kansalle hän on antanut käskynsä, ja sille, joka tahtoo niitä noudattaa, hän lupaa hyvän ja yltäkylläisen elämän luvatussa maassa.
Ensinäkemältä voisi vaikuttaa siltä, että tämän Vanhan testamentin kohta julistaa lakihurskautta, jossa Jumala asettaa ensin ihmiselle vaatimuksia ja sitten palkitsee ne, jotka nämä vaatimukset täyttävät. Lähempi tarkastelu kuitenkin osoittaa, että teksti vaatii ihmiseltä ennen kaikkea uskoa. Martti Luther selittää Isossa katekismuksessaan kymmentä käskyä ja niiden merkitystä. Ensimmäinen käsky, joka kuuluu: Minä olen Herra, sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia, on kaikkein tärkein. Tämä käsky vaatii ennen kaikkea uskoa. Jumalaksi kutsutaan sitä, jolta odotamme kaikkea hyvää. Lutherin mukaan ensimmäisen käskyn pitäminen on sitä, että pidämme tosi Jumalaa kaiken hyvän lähteenä, turvaamme häneen uskossa ja odotamme häneltä kaikkea hyvää.
Usko valaisee koko todellisuuden uudenlaisessa valossa: Näemme, että koko elämämme ja kaikki, mitä meillä on, on Jumalan lahjaa. Hänen erityinen lahjansa on syntien anteeksiantamus Jeesuksessa Kristuksessa. Tätä uskon kautta saatua ymmärrystä seuraa rakkaus Jumalaan, joka on antanut meille niin paljon hyvää. Koko luomakunta näyttäytyy Jumalan huolenpidon ja rakkauden välineenä. Tähän yhteyteen Luther liittää neljännen käskyn.
Kunnioita isääsi ja äitiäsi, kuuluu siis tuo neljäs käsky. Vanhemmuus ja avioliitto on Jumalan asettama järjestys, jonka piirissä Jumalan rakkaus luomakuntaa kohden toteutuu. Siksi Luther kutsuukin aviosäätyä jumalalliseksi säädyksi. Sen kautta Jumala synnyttää uutta elämää ja kasvattaa ihmisiä. Vanhempien rakkaus lapsia kohtaan on Jumalan erityistä huolenpitoa. Tästä huolenpidosta kuuluu seurata lapsien kiitollisuuden ja kunnioittamisen. Luther asettaakin vastakkain oman aikansa luostarikilvoituksen ja aviosäädyn parissa tapahtuvan työn. Jumalalle varmasti otollista on Lutherin mukaan se, kun vanhemmat hoitavat rakkaudella lapsiaan ja lapset kunnioittavat ja miellyttävät isää ja äitiä. Tästä asiasta meillä on Jumalan varma käsky.
Luther ei kuitenkaan rajoita neljännen käskyn merkitystä koskemaan vain äitiä ja isää. Hänen mukaansa se pätee koko maalliseen ja hengelliseen esivaltaan. Maallisen esivallan avulla Jumala ylläpitää rauhaa ja turvallisuutta. Hengellisen esivallan, eli kirkon kautta, hän synnyttää lapsia hengelliseen elämään. Kirkko on kuin äiti, joka synnyttää hengellisiä lapsia Jumalan sanan ja kasteen kautta, sekä ruokkii heidät ehtoollisen sakramentilla ja vaatettaa Kristuksen lahjavanhurskaudella. Tässä työssä Jumala käyttää sanansa uskollisia saarnaajia, joita kohtaan meillä on velvollisuus olla kiitollisia. Hengellisten äitien ja isien kunnioituksesta ei kerry vain maallista hyvää, vaan sen palkkana on iankaikkinen elämä.
Jumalan käskyjä ei voida kuitenkaan tulkita lakihurskauden näkökulmasta. Niistä seuraava palkka ei ole irrallinen itse käskystä. Perheessä vallitseva keskinäinen rakkaus ja kunnioitus synnyttää aivan luonnollisella tavalla hyvän perhe-elämän. Samoin oikeudenmukainen yhteiskunta, joka pitää huolta myös heikoista jäsenistään, voi syntyä vain sillä edellytyksellä, että ihmiset asettavat yhteisen edun yksityisen etunsa edelle. Lutherin mukaan maailma on täynnä uskottomuutta, häpeää, kurjuutta ja murhaa siksi, että jokainen tahtoo olla oma herransa ja vapaa kuin keisari, kenellekään mitään antamatta, ja tekee kaiken, mitä mieleen juolahtaa. Mutta tällaisesta yhteiskunnallisesta pahuudesta seuraa se, että tulee toinen, joka samalla tavalla ilveilee käskyn rikkojan kustannuksella ja panee maksamaan kaiken kymmenkertaisesti.
Siitä, kuinka Luther tulkitsee neljättä käskyä, käy hyvin ilmi Jumalan lahjoittavan rakkauden suuruus. Luther lainaa sananlaskua, jonka mukaan Jumalaa, vanhempia ja opettajia ei koskaan voida kylliksi kiittää ja palkita. Mitä sinulla on, mitä et olisi lahjaksi saanut? Jokainen meistä on olemassaolostaan velkaa vanhemmilleen. Kukaan meistä ei ole synnyttänyt itseään. Siksi olemme heille loputtomassa kiitollisuudenvelassa. Samalla tavoin jokainen meistä on loputtomassa kiitollisuudenvelassa Jumalalle. Niin kuin kuka tahansa ihminen ymmärtää olla kiitollinen vanhemmilleen, tulee meidän myös olla kiitollisia Jumalalle. Neljännen käskyn tehtävä onkin valaista meille sitä Jumalan rakkautta, jonka tähden hän on luonut koko maailman, pitää sen jatkuvasti olemassa ja kaiken lisäksi on antanut oman Poikansakin kuolemaan meidän syntisten tähden. Jumalan rakkauden ymmärtämisestä seuraa usko, luottamus, kiitollisuus ja rakkaus Jumalaa kohtaan.