Luuk. 19: 1-10
Jeesus tuli Jerikoon ja kulki
kaupungin halki. Siellä asui mies, jonka nimi oli Sakkeus. Hän
oli publikaanien esimies ja hyvin rikas. Hän halusi nähdä,
mikä mies Jeesus oli, mutta ei pienikokoisena ylettynyt
kurkistamaan väkijoukon takaa. Niinpä hän juoksi
jonkin matkaa edemmäs ja kiipesi metsäviikunapuuhun
nähdäkseen Jeesuksen, joka oli tulossa sitä tietä.
Mutta tultuaan sille kohtaa Jeesus katsoi ylös ja sanoi:
"Sakkeus, tule kiireesti alas. Tänään minun on
määrä olla vieraana sinun kodissasi."
Sakkeus
tuli kiireesti alas ja otti iloiten Jeesuksen vieraakseen. Kun
ihmiset näkivät tämän, he sanoivat paheksuen:
"Syntisen miehen talon hän otti majapaikakseen." Mutta
Sakkeus sanoi Herralle kaikkien kuullen: "Herra, näin minä
teen: puolet omaisuudestani annan köyhille, ja keneltä olen
liikaa kiskonut, sille maksan nelinkertaisesti takaisin." Sen
kuultuaan Jeesus sanoi häneen viitaten: "Tänään
on pelastus tullut tämän perheen osaksi. Onhan hänkin
Abrahamin poika. Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen
Poika on tullut etsimään ja pelastamaan."
Päivän tekstissä Jeesus oli jo matkalla Jerusalemiin pääsiäisjuhlille. Tie sinne kulki Jerikon kautta. Evankelista Luukas kertoo, että siellä asui mies nimeltä Sakkeus. Hän oli publikaanien esimies.
Tämä tarkoittaa, että Sakkeus oli ostanut roomalaisilta oikeuden kerätä veroja tietä pitkin kaupungin halki matkaavilta. Hän oli itse veronkerääjien esimies eli kaikki tulot kertyivät hänelle. Jerusalemiin Jerikon kautta kulkeva tie oli hyvin vilkas ja Sakkeus oli varmasti saanut liiketoiminnastaan hyvän tuoton. Verojen keräämistä ei erityisemmin valvottu, joten Sakkeuksen oli ollut helppo rikastua keräämillään maksuilla. Roomalaiset vaativat liiketoiminnasta vain tietyn osan, minkä jälkeen he olivat tyytyväisiä ja loput rahat kertyivät Sakkeuksen pussiin.
Sakkeus oli halveksittu mies. Tämä ei johtunut ainoastaan siitä, että hän saattoi ammatillaan rikastua vilpillisesti, vaan ennen kaikkea siitä, että hän oli ryhtynyt roomalaisen miehitysvallan kätyriksi. Useimmat juutalaiset odottivat edelleen messiasta ja itsenäisestä, juutalaisen kuninkaan johtamaa valtakuntaa. Tällaisen ihmisen silmissä Sakkeus oli pettänyt maansa ja kansansa. Hän oli vihattu, mutta rikas ja vaikutusvaltainen mies.
Sakkeus on kuvattu pyhäkoulukertomuksissa usein hellyyttävänä pienenä miehenä, joka lyhyytensä takia kiipeää kuin pikkupoika puuhun nähdäkseen Jeesuksen. Tämä kaunisteltu kuva ei kuitenkaan vastaa evankeliumitekstin taakse kätkeytyvää karua todellisuutta. Evankelista Luukas kertoo Sakkeuksen kiivenneen metsäviikunapuuhun. Tämä puu on Israelissa kasvavista puulajeista tihein ja suurilehvästöisin. Sen latvustoon saattoi piiloutua, mikäli ei halunnut ihmisten huomaavan itseään. Sakkeus tiesi olevansa vihattu. Hänen ei välttämättä olisi ollut turvallista pienen kokonsa vuoksi liikkua suuren väkijoukon keskellä. Tämä oli yksi syy siihen, miksi hän tietäessään Jeesuksen olevan tulossa kaupunkiin mielummin valitsi jonkin syrjäisemmän tarkastelupaikan.
Suurempi syy oli kuitenkin varmasti se, että Sakkeus tiesi olevansa syntinen. Jumala kutsuu meitä tänäkin päivänä monella tavalla valtakuntaansa. Hänen kirkkautensa, pyhyytensä ja voimansa saattaa houkuttaa meitä hänen luoksensa. Kuitenkin Jumalaa lähestyessämme kohtaamme usein ensin omat syntimme. Jumalan kohtaaminen houkuttaa, mutta myös pelottaa. Emme uskalla tulla alastomina hänen eteensä, sillä pelkäämme tuomiota.
Näin teki Sakkeuskin. Hän halusi nähdä Jeesuksen, sillä oli kuullut hänen ihmeteoistaan ja opetuksistaan. Kuitenkaan hän ei halunnut Jeesuksen näkevän itseään. Kuten Aatami ja Eeva paratiisissa, hän piiloutui lehvien sekaan. Kuitenkin jo se, että tunnemme vetoa Jumalan puoleen on Herran työtä. Me emme ole valinneet häntä, vaan hän on valinnut meidät. Hänen kutsunsa ei ole turha. Hän näkee senkin, että me emme syntiemme takia uskalla tulla hänen kasvojensa eteen vaan yritämme piiloutua. Kristus kuitenkin tuntee meidän piilomme. Hän ei kulje ohi, vaan pysähtyy kohdallamme, niin kuin hän pysähtyi Sakkeuksenkin kohdalla.
Sakkeus tiesi olevansa syntinen ihminen. Nyt tuo kuuluisa opettaja ja Jumalan mies, Jeesus, pysähtyi hänen piilopaikkanansa olevan puun kohdalle ja katsahti ylös. Väkijoukko seurasi Jeesusta. Nytkö Sakkeus saisi kuulla tuomionsa Jumalan ja ihmisten edessä? Hänen kätkönsä oli tullut ilmi, nytkö hän saisi kuulla ankarat nuhteet elämästään ja kirvelevän parannuksen vaatimuksen? Ei suinkaan. Jeesus lausui hänelle: "Sakkeus, tule kiireesti alas. Tänään minun on määrä olla vieraana sinun kodissasi." Väkijoukko oli tyrmistynyt. Tämäkö mies, jonka piti olla vähintään profeetta, valitsi majapaikakseen tunnetun julkisyntisen ja miehitysvallan kätyrin kodin? Eikö hänen olisi pitänyt valita jonkun hurskaan ja jumalaapelkääväisen juutalaisen talo majapaikakseen? Ei suinkaan. Kristus on tullut kutsumaan juuri eksyneitä ja kadonneita. Me emme itse uskalla tulla Jumalan luo, kun aiheesta pelkäämme syntiemme tähden ansaitsemaamme rangaistusta. Mutta Jumala ei suinkaan etsi meitä rangaistaksemme ja tuomitaksemme meitä, vaan jotta pelastuisimme ja tekisimme parannuksen. Ei hän tahdo syntisen kuolemaa, vaan sitä, että tämä kääntyisi. Jos hän lähestyy meitä ankarana ja tuomion sanoin, senkin hän tekee vain jotta näkisimme oman tilamme. Hän ei suinkaan muserra murtunutta ruokoa eikä sammuta savuavaa lampunsydäntä. Kun me jo tunnemme syntimme ja odotamme ansaitsemaamme tuomiota, tuleekin Kristus rakastavana meidän luoksemme ja nostaa meidän syntitaakkamme harteiltamme. Hän on Jumalan uhrikaritsa, joka on kärsinyt syntiemme tuomion meidän puolestamme eikä halua mitään muuta kuin armahtaa meitä vaivaisia syntisiä. Hän itse rientää meidän luoksemme pelastaakseen meidät, kun me vielä harhailemme eksyneinä Jumalan kasvoja peläten.
Tarkastelkaamme kuitenkin myös, millainen vaikutus tällä Jumalan armon kohtaamisella on ihmiselämään. Sakkeus sai kohdata Jumalan armon. Jeesus otti majapaikakseen hänen, syntisen miehen kodin. Miten iloiseksi Sakkeus tulikaan, kun Jeesus ei lausunutkaan hänelle hänen ansaitsemaansa tuomiota, vaan osoitti hänelle niin suurta armoa, että kaikista Jerikon taloista asettui majoiksi juuri hänen luoksensa. Sakkeus julisti Jeesukselle kaikkien kuullen, että hän antaisi puolet omaisuudestaan köyhille ja maksaisi nelinkertaisesti takaisin sille, jolta oli kiskonut liikaa. Näin pitää käydä myös meidän kohdallamme, jos todella saamme kohdata Jumalan armahduksen ja rakkauden. Juuri raha ja ahneus oli se epäjumala, jonka vuoksi Sakkeus oli myynyt sielunsa maailmalle. Jos rakastamme Jumalaa, emme voi enää pitää kiinni entisistä epäjumalistamme. Ne eivät saa hallita meidän elämäämme. Jos ymmärrämme sen hyvyyden, mitä Kristus on osoittanut meitä kohtaan, tulee meidän myös osoittaa tätä hyvyyttä lähimmäisillemme. Emme saa enää elää itsekkäästi itseämme varten, vaan kuten uskonpuhdistajamme Martti Luther kirjoittaa teoksessaan Kristityn vapaudesta, meidän tulee olla rakkaudessa kaikkien palvelijoita. Sen rakkauden, jota olemme saaneet kokea, tulee synnyttää myös meissä rakkautta lähimmäisiämme kohtaan ja tahtoa parannukseen. Eihän kalliolla sijaitseva kaupunkikaan jää piiloon, eikä sytytettyä lamppua panna vakan alle vaan lampunjalkaan. Samoin tulee meidän, jotka saamme katsella, vaikkakin vain kuvastimesta, Jumalan kasvoja, muuttua Kristuksen kuvan kaltaisiksi, jotta uskomme ja elämämme olisi todistuksena myös lähimmäisillemme siitä Jumalan voimasta ja rakkaudesta, jonka olemme saaneet kohdata. Ensin tulee kuitenkin aina Jumalan rakkaus, joka kohtaa meidät. Ilman sitä kaikki oma parannuksemme on turhuutta ja teeskentelyä. Meidän täytyy varoa, ettemme tule niiden omasta mielestään hurskaiden kaltaisiksi, jotka kauhistelevat Jumalan syntisiä kohtaavaa armoa niin kuin väkijoukko kauhisteli Sakkeusta kohdannutta armoa. Se hyvä, jota Jumalan rakkaus saa meissä vaikuttaa, ei ole meidän omaa ansiotamme, josta meidän pitäisi tulla ylpeiksi, vaan yksistään Jumalan tekoa. Hän on meidän viisautemme, vanhurskautemme, pyhityksemme ja lunastuksemme.