Saarna Pyhästä Hengestä kirkon yhteyden luojana

Joh. 17: 18-23
Jeesus rukoili ja sanoi:
"Isä, niin kuin sinä lähetit minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät. Minä pyhitän itseni uhriksi heidän tähtensä, että heistäkin tulisi totuuden pyhittämiä.
Minä en rukoile vain heidän puolestaan, vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun. Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.
Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua."

Rakkaat veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa.

Tämän päivän evankeliumiteksti on osa Jeesuksen jäähyväisrukousta, jonka hän piti opetuslapsilleen ennen hänen ristiinnaulitsemistaan. Opetuslapset olivat saaneet viettää noin kolme vuotta Jeesuksen seurassa. Hän oli opettanut ja varjellut heitä.

Nyt oli koittamassa aika, jolloin Jeesus ei enää ruumiillisesti olisi heidän kanssaan. Opetuslapsille annettiin tehtävä. Heidät lähetettiin maailmaan, niin kuin Kristuskin oli lähetetty Isän luota. Jumalan valtakunta oli murtautunut maailmaan Jeesuksen toiminnassa ja julistuksessa. Nyt Jeesus valmisti opetuslapsia jatkamaan tuota työtä, joka oli alkanut hänessä.

Nämä Jeesuksen sanat Johanneksen evankeliumista puhuvatkin ennen kaikkea Jumalan valtakunnasta. Ne valaisevat sitä todellisuutta, johon Jumalan valtakunta perustuu.

Jumalan valtakunnan perustava tapahtuma oli Jeesuksen uhri Golgatan ristillä. Siitä Jeesus nytkin puhuu: Hän on pyhittänyt itsensä uhriksi meidän tähtemme, jotta meistä tulisi totuuden pyhittämiä. Kuollessaan ristillä Jeesus sovitti ihmiskunnan synnit. Evankelistat kertovat meille, että hänen kuolinhetkellään temppelin esirippu repesi ylhäältä alas asti. Ennen Jeesuksen kuolemaa Jumalan läsnäolo maan päällä oli rajattu tiettyihin paikkoihin. Jumala oli läsnä pilvipatsaassa, joka johti Israelin kansaa autiomaassa. Kun Salomon temppeli vihittiin käyttöön, pilvi, jonka keskellä Jumala oli läsnä, verhosi temppelin esipihan niin, että uhraaminen jouduttiin sen vuoksi keskeyttämään. Jumala teki temppelistään nimensä asuinsijan. Siellä häntä voitiin lähestyä. Temppeli olikin juutalaisen jumalanpalveluselämän keskus. Jeesuksen kuollessa ristillä temppelin esirippu repeytyi ylhäältä alas asti. Tämä merkitsee sitä, että Jumalan läsnäolo jätti temppelin. Koska ihmisten synnit oli sovitettu Jeesuksen kuolemassa, Jumalaa ei tarvinnut kohdata enää vain temppelissä pimeyden keskellä, jonne ainoastaan ylipappi sai kerran vuodessa mennä uhratakseen kansan puolesta. Jumalan valtakunta oli tullut meidän keskellemme.

Uudessa liitossa ei ole temppeliä, sillä kristityt ovat Jumalan temppeli. Jumalan läsnäolo ei ole enää kivirakennuksessa pimeyden keskellä, vaan jokaisen kristityn sydämessä. Kristus on kertakaikkisella uhrillaan tehnyt kaikista uskovista pyhiä. Siksi meidät ei tarvitse olla enää yhteydessä Jumalaan ylipapin välityksellä, joka rituaalista puhtautta noudattaen saattaisi kerran vuodessa lähestyä Jumalaa. Jumalan valtakunta on nyt meidän keskellämme. Tunnustuskirjat opettavat, että kirkko on varsinaisesti pyhien yhteisö, hengellinen kansa, Pyhän Hengen yhteys. Siteeraan Augsburgin tunnustuksen puolustusta:

”Kirkkopa näet ei ole sellainen yhteisö, joka vain rakentuu ulkonaisten tekijöiden ja menojen varaan, kuten muut yhteisöt, vaan se on ensisijaisesti uskon ja Pyhän Hengen yhteys sydämissä. Sillä on kuitenkin ulkonaiset merkkinsä, joista se voidaan tuntea: puhdas evankeliumin oppi ja Kristuksen evankeliumin mukainen sakramenttien hoitaminen”

Jeesus rukoilee, että Kristityt olisivat yhtä, niin kuin hän ja Isä ovat yhtä. Kristittyjen yhteys perustuukin siihen yhteyteen, jonka Pyhä Henki synnyttää kirkossa, Kristuksen ruumiissa. Pyhä Henki synnyttää sanan ja sakramenttien kautta uskon Kristukseen, eli liittää uskovat Kristukseen. Kristus taas yhdistää uskovat Isään. Kristityt tulevat uskossa ja Pyhässä Hengessä osalliseksi siitä yhteydestä, joka vallitsee Isän, Pojan ja Pyhän Hengen välillä. Kirkko on Kristuksen ruumis, ja tämän yhteyden pitäisi myös näkyä ulospäin. Samalla tavalla kuin Isä lähetti Kristuksen maailmaan, jotta maailma tuntisi Isän, lähettää Kristus meidät, kirkon, maailmaan, jotta maailma tuntisi hänet. Kirkon olemassaolo perustuu viime kädessä siihen, että Jumala rakkaudessaan tahtoo, että me, hänen luotunsa, tulisimme tuntemaan hänet. Siksi hän on lähettänyt poikansa ja antanut meille armonvälineet, sanansa, kasteen ja ehtoollisen, joiden tehtävä on yhdistää meidät häneen. Siksi hän lähettää meidät maailmaan toteuttamaan lähetyskäskyä. Kirkon toiminnan tarkoituksena on, että Jumalan ja meidän ihmisten välillä syntyisi yhteys jo täällä maan päällä, ja että se täydellistyisi taivaassa. Täällä katselemme kuin hämärästä kuvastimesta, siellä taas katselemme Jumalaa kasvoista kasvoihin. Tämä tarkoittaa Jumalan tuntemista, sitä, että meidät tehdään osallisiksi Pyhän Kolminaisuuden, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen keskinäisestä rakkaudesta.

Lännen kirkossa Pyhän Hengen erityiseksi tehtäväksi on luettu se, että hän yhdistää Isän ja Pojan rakkaudessa toisiinsa, ja samoin kristityt rakkaudessa Isään ja Poikaan ja toisiinsa. Jumala on rakkaus, mutta erityisesti Pyhä Henki on rakkaus. Se todistus Jumalasta, joka meidän pitää maailmalle antaa, perustuukin ennen kaikkea rakkauteen. Jeesus rukoilee: ”Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua.” Todellinen kristittyjen välinen yhteys ja rakkaus perustuu Pyhään Henkeen. Se ei synny meidän omana työnämme. Jumalan rakkauden tunteminen on välttämätön edellytys sille, että voimme rakastaa toisiamme ja maailmaa. Vain yliluonnollinen rakkaus, Jumalan rakkaus, voi auttaa meitä olemaan sellaisena todistuksena maailmalle, että maailma voisi uskoa. Pyhä Henki tekee työtään ennen kaikkea armonvälineiden kautta. Siksi Jumalan sanan kuuleminen, lukeminen ja mietiskely, säännöllinen ehtoollisyhteys ja rukouselämä ovat välttämättömiä edellytyksiä sille, että voimme olla Jumalan rakkauden välineinä. Meidän tulee antaa siitä, mitä olemme itse saaneet, ja Jumala taas antaa itsensä meille juuri sanan ja sakramenttien kautta.

Jeesuksen jäähyväisrukous on etenkin tällä vuosisadalla rohkaissut kristittyjä myös ekumeeniseen toimintaan. On tosiasia, että kristikunta on pirstoutunut moniin isoihin ja lukemattomiin pienempiin kirkkoihin ja lahkoihin. Jeesuksen rukous haastaa meidät myös kohtaamaan tämän vallitsevan tilanteen, ja tekemään oman pienen osamme sen eteen, että kristikunta voisi olla ulkoisestikin yhtä. Toisaalta se myös osoittaa meille selvästi sen todellisuuden, johon kristittyjen yhteyden täytyy perustua. Kristittyjen yhteyden synnyttää Pyhä Henki. Pyhän Hengen saamisen edellytyksenä taas on oikea evankeliumin oppi. Jeesus on antanut itsensä uhriksi meidän tähtemme, jotta meistä tulisi totuuden pyhittämiä. Jos Jeesuksen uhria ei oikealla tavalla opeteta, eli vanhurskauttamisoppi hämärretään, ei mitään todellista hengellistä yhteyttä enää voi olla. Siksi luterilaisen kirkon keskeisin tunnustuskirja, Augsburgin uskontunnustus opettaakin, että kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Luterilainen kirkko asettaa ekumenian rajat vain siihen, mikä on välttämätöntä: Oppiin evankeliumista eli ihmisen pelastumisesta sekä sakramenttien toimittamisesta. Juuri näitä kutsutaan armonvälineiksi, ja juuri niiden kautta Pyhä Henki toimii kirkossa. Katolinen kirkko esimerkiksi vaatii näiden lisäksi paavin aseman tunnustamista Jumalan asettamana kirkkojen päänä. Ortodoksinen kirkko taas vaatii kirkollisen yhteyden luomiseksi kuulumista samaan kirkolliseen hierarkiaan ja jo Rooman valtakunnan ajoilta periytyvän kirkkolainsäädännön hyväksymistä. Anglikaanisen kirkon kanssa on täysi yhteys ollut mahdollinen, sillä vanhurskauttamisopista ja sakramenteista vallitsee yksimielisyys. Anglikaanien ja luterilaisten välistä Porvoon sopimusta, jonka mukaan itse asiassa olemme samaa kirkkoa ja minä voisin valmistuttuani hakea töihin anglikaaniseen kirkkoon, pidetäänkin eräänä tärkeimmistä solmituista ekumeenisista sopimuksista.

Jeesuksen jäähyväisrukous haastaakin meitä etsimään yhteyttä muihin kristittyihin, mutta pitämään kiinni niistä yhteyden edellytyksistä, jotka luterilaiset tunnustuskirjat Raamatun pohjalta asettavat. Se haastaa meitä etsimään Kristuksen lahjavanhurskauteen uskovia muualtakin kuin omasta kirkostamme, ja olemaan yhteisenä todistuksena Kristuksesta maailmalle heidän kanssaan.

Tänä sunnuntaina vietetään Ruotsissa Vadstenassa ekumeenista Pyhän Birgitan syntymän 700-vuotisjuhlajumalanpalvelusta, jonne osallistuu edustajia useista kirkoista, mm. katolisen kirkon kardinaaleja ja meidän arkkipiispamme Jukka Paarma. Jumalanpalvelus lähetetään televisiosta suorana lähetyksenä. Tämä tilaisuus on yksi esimerkki siitä ekumeenisesta työstä, jota tehdään meidän aikanamme Jeesuksen rukouksen täyttämiseksi. Kaikki yhteinen toiminta ei kuitenkaan ole oikeaa ekumeniaa, vaan luterilaisesta näkökulmasta ekumenian tulee todistaa yhteisestä uskostamme Jeesukseen Kristukseen, jossa yksin meillä on pelastus ja hengellinen yhteys toisiimme ja Jumalaan.

Nousemme tunnustamaan yhteisen uskomme Nikean uskontunnustuksen sanoin, joka on alun perin laadittu ekumeenisessa kirkolliskokouksessa ja joka on edelleen käytössä kaikkien vanhojen kirkkojen piirissä niin luterilaisessa, katolisessa, anglikaanisessa kuin ortodoksisessakin kirkossa.