Onko Lutherilla predestinaatio-oppia?

Martti Luther käsittelee teoksessaan Sidottu ratkaisuvalta (De Servo Arbitrio, 1525) ihmisen mahdollisuuksia ja kykyä vaikuttaa omaan pelastukseensa. Käsitystä, jonka mukaan ihminen ei voi vaikuttaa omaan pelastumiseensa, vaan Jumala on edeltä määrännyt tietyt ihmiset pelastukseen kutsutaan predestinaatioksi (yksinkertainen predestinaatio). Tästä näyttää seuraavan, että muut kuin pelastukseen määrätyt eivät pelastu. Käsitystä, jonka mukaan Jumala on lisäksi määrännyt tietyt ihmiset kadotukseen, pelastuksen ulkopuolelle, kutsutaan kaksinkertaiseksi predestinaatioksi. Predestinaatio voidaan ymmärtää ennaltamääräämyksen sijaan myös Jumalan tarkoitukseksi, ts. käsitykseksi, että Jumala on tarkoittanut tietyt ihmiset pelastukseen ja/tai tietyt kadotukseen, mutta jotkin asiat saattavat vaikuttaa siten, että Jumalan tarkoitus ei kaikkien kohdalla toteudu. Tässä esseessä tullaan tarkastelemaan kysymystä siitä, onko Lutherilla predestinaatio-oppia, teoksen Sidottu ratkaisuvalta valossa.

Lutherin teos Sidottu ratkaisuvalta on ensisijaisesti kirjoitettu vapaan ratkaisuvallan oppia vastaan. Sen taustalla on Erasmus Rotterdamilaisen Lutheria vastaan kirjoittama Diatribi eli tutkielma vapaasta ratkaisuvallasta (De libero arbitrio DIATRIBH sive collatio). Luther pyrkii teoksessaan kumoamaan sekä Erasmuksen että jokaisen sellaisen käsityksen, jonka mukaan ihmisellä on mahdollisuus myötävaikuttaa omaan pelastukseensa, olipa kyse sitten miten mitättömästä tahdon liikkeestä tai halusta suuntautua hyvään.

Eräs teoksen Sidottu ratkaisuvalta minulle yllätyksellisimmistä piirteistä liittyy Lutherin käsitykseen Jumalan olemuksesta, joka on hyvin voluntaristinen. Luther painottaa voimakkaasti Jumalan tahtoa, eikä aseta sille mitään kriteeriä.^¹ Tässä kysymyksessä hän liittyy selvästi via modernaan.

Lutherin argumentaatio, jolla hän lähtee puolustamaan käsitystään siitä, että ihmisellä ei ole vapaata ratkaisuvaltaa, on suhteessa kysymykseen varsin raskasta. Tuntuu siltä, kuin hän kävisi tykillä kärpäsen kimppuun. Lutherin argumentaation ensimmäisen osan muodostavat filosofiset argumentit Jumalan ennaltatietämyksestä ja tahtomisesta.^² Ne kietoutuvat lähes erottamattomasti toisiinsa. Ensinnäkin Luther toteaa, että Jumala tietää kaiken ennalta eikä voi erehtyä. Jumala ei tiedä mitään vastoin tahtoaan. Siispä Jumala tahtoo kaiken. Ja mitä Jumala tahtoo, tapahtuu välttämättä. Jumalan tahto ei myöskään voi muuttua, koska se kuuluu Lutherin mukaan hänen luontoonsa, joka on iankaikkinen ja järkähtämätön. ”Tästä seuraa eittämättä, että kaikki se, mitä me teemme ja kaikki se, mikä tapahtuu, todellisuudessa - jos huomioimme Jumalan tahdon - tapahtuu välttämättömyyden pakosta ja muuttumattomasti, vaikka se meistä näyttääkin tapahtuvan muutosten alaisena ja sattumanvaraisesti.”, sanoo Luther.^³

Filosofisiin argumentteihin kuuluu oikeastaan myös Lutherin käsitys Jumalan kaikkivaikuttavuudesta.^⁴ Lutherin mukaan Jumala vaikuttaa kaiken kaikissa. ”Ilman häntä ei mikään tapahdu eikä mikään vaikuta”, sanoo Luther.^⁵ Näyttää siis siltä, että Lutherin mukaan Jumala ei voi rajoittaa itseään;^⁶ Luther ei näytä tekevän eroa Jumalan potentiaalisen vallan ja Jumalan aktuaalisesti käyttämän vallan välillä, vaan käsittää Jumalan kaikkivaltiuden olevan nimenomaan sitä, että Jumala vaikuttaa kaiken kaikissa.^⁷ Luther ei siis myönnä maailmalle minkäänlaista sisäistä vapautta, kontingenssia.

Lutherin raamattuargumentaatio lähtee liikkeelle Erasmuksen esittämistä useista kohdista, joissa ihmistä kehoitetaan valitsemaan hyvän ja pahan välillä, tekemään parannus tms. Luther osoittaa, ettei tällaisista kohdista voi päätellä, että ihmisellä olisi todella kyky tehdä sitä, mitä käsketään. Imperatiivista ja ehtolauseista ei voi päätellä indikatiivia.^⁸ Lisäksi mainittu selitystapa johtaisi Raamatun ristiriitaisuuteen, esittäähän Paavali useassa kohtaa, että Jumalan käskyt on annettu osoittamaan ihmisen syntisyys, ei kyvykkyyttä. Luther ratkaisee tämän näennäisen ristiriidan soveltamalla lain ja evankeliumin hermeneutiikkaa: Käskyt ovat lakia, joiden tehtävä on osoittaa, ettei ihmisellä ole kykyä niiden täyttämiseen.^⁹ Ne päin vastoin tekevät ihmisen mitättömäksi ja oman kurjuutensa tuntevaksi, ja valmistavat näin häntä armoon.^¹⁰ ”Ihminen ei kuitenkaan voi tulla perusteellisesti alennetuksi ennen kuin tietää, että hänen autuutensa ei ensinkään riipu hänen omasta kyvystään, päätöksistään, pyrkimyksistään tahdostaan ja teoistaan, vaan kokonaan toisen, nimittäin Jumalan ratkaisusta, päätöksestä, tahdosta ja teosta yksin”, opettaa Luther.^¹¹ Oppi Jumalan ennaltatietämyksestä ja -tahtomisesta on osa lakia, mutta toisaalta se on uskoville suuri lohdutus.^¹² Taustalla voidaan selvästi nähdä Lutherin ristin teologia.^¹³

Seuraavaksi Luther ottaa Raamatusta esimerkkejä, joissa Jumalan tahdon suvereenisuus ilmenee. Hän käsittelee mm. faaraon paaduttamista^¹⁴ ja Jaakobin valintaa^¹⁵ Paavalin Roomalaiskirjeen valossa. Tässä hän käyttää apuna oppiaan Jumalan kaikkivaikuttavuudesta: Jumala vaikuttaa kaiken kaikissa, mutta heidän olemuksensa mukaisesti. Kun hän paaduttaa jonkun, hän ei siis saa aikaan paadutetussa mitään ylimääräistä pahaa, vaan yksinkertaisesti vaikuttaa pahassa hänen pahan luontonsa mukaan, kun ei anna hänelle Henkeään.^¹⁶

Mutta eikö nyt jouduta ristiriitaan Raamatun kanssa? Vakuuttaahan Jumala monessa kohtaa pelastavaa tahtoaan myös niitä kohtaan, jotka eivät pelastu. Luther ratkaisee tämän kysymyksen ottamalla käyttöön erottelun Jumalan ilmoitetun ja salatun tahdon välillä.^¹⁷ Julistetun Jumalan on tarkoitus tehdä meidät autuaiksi, mutta salatun jumalallisen majesteetin ja hänen tahtonsa tarkastelu saa meidät kauhistumaan.^¹⁸ Tässäkin voidaan selvästi havaita taustalla Lutherin erottelu ristin ja kunnian teologian välillä.

Lutherin ratkaisu tähän kysymykseen on kuitenkin mielestäni epäonnistunut. Se implikoi ristiriidan ilmoitetun ja salatun Jumalan toiminnan välillä.^¹⁹ Mutta jos on näin, kuinka Poika voi olla Isän kuva? Lutherin ratkaisu tässä kohden ei kestä kriittistä tarkastelua kolminaisuusopillisen perusperiaatteen valossa, jonka mukaan Jumalan teot ulospäin ovat jakamattomat.

Luther ilmeisesti joutuu tähän ongelmaan nimenomaan koska hän on lähtenyt liikkeelle liian raskailla argumenteilla. Lutherin filosofisista argumenteistahan seuraa täydellinen determinismi, mikä aiheuttaa teokseen useita sisäisiä ristiriitoja. Luther nimittäin tekee tietyissä kohdin teosta eron ihmisen ’yläpuolella’ ja ’alapuolella’ olevien asioiden välillä. Hän myöntää näissä kohdissa ihmiselle vapaan ratkaisuvallan niissä asioissa jotka ovat hänen ’alapuolellaan’, uskottu hänen haltuunsa.^²⁰ Luther kuitenkin ohittaa tällaiset kohdat hyvin pikaisesti. Uskoisin, että hän on itsekin havainnut niiden aiheuttaman jännitteen ja sen vuoksi vältellyt niiden käsittelyä. Vielä ongelmallisempi olisi tässä valossa kysymys Saatanan lankeemuksesta, josta Luther ei paljoa puhu.^²¹

Lutherin filosofisen argumentin luoma determinismi johtuu pääasiassa Lutherin tavasta käsittää ajan ja Jumalan suhde. Luther käyttää termejä ’ennalta’ ja ’edeltä’ puhuttaessa Jumalasta lainkaan problematisoimatta niitä.^²² Tämä on varsin yllättävää, ottaen huomioon, että Lutherin hyvin tuntema kirkkoisä Augustinus perehtyy mm. teoksessaan Tunnustukset juuri tähän problematiikkaan. Koska Jumalalle ei ole olemassa ’ennen’ tai ’jälkeen’, voitaisiin yhtä hyvin sanoa, että Jumala tietää kaiken, mikä on tapahtunut - mutta myös ’ennen’ kuin se on tapahtunut. Jumalan ’edeltä’tietämys ei siis vaadi sitä, että Jumala saattaa tapahtumaan asiat niinkuin ne tapahtuvat riistäen maailmalta sisäisen vapauden, vaan voidaan ajatella, että Jumala tietää ’vain’ ne asiat, jotka ovat tapahtuneet, mutta koska hän on läsnä koko ajassa, hän tietää myös ne asiat, jotka meidän perspektiivistämme tulevat tapahtumaan. Tällöin Jumalan edeltätietämys ei aiheuta tapahtumia, vaan tapahtumat ’aiheuttavat’ Jumalan ’edeltä’tietämyksen. Tällainen ratkaisumalli mahdollistaisi juuri sellaisen vapauden suhteessa ’alapuolellamme’ oleviin asioihin, jonka puuttuminen nyt tekee Lutherin teoksesta ristiriitaisen. Lisäksi tietysti tarvittaisiin eron tekeminen Jumalan absoluuttisen ja aktuaalisen vallan välillä mahdollistamaan maailmansisäinen vapaus. Nämä muutokset Lutherin filosofisiin lähtökohtiin eivät tekisi tyhjäksi sidottua ratkaisuvaltaa suhteessa Jumalaan, sillä siinähän kyse on ihmisen tahdon vääristyneestä suunnasta ja Jumalan Hengen puuttumisesta.^²³ On kuitenkin epävarmaa, sopisiko tällainen käsitys siltikään yhteen Lutherin ajattelun kanssa. Lausuuhan Luther, että tällainen Jumalan kaikkivallan rajoittaminen saisi aikaan sen, ettei Jumala enää olisi Jumala.^²⁴ Mutta mikäli Luther pitää kiinni filosofisista lähtökohdistaan, hän jää determinisminsä vangiksi.

Mikäli Lutherin esittämä determinismi hylättäisiin, jäisi avoimeksi vielä kaksi kysymystä: Voiko armoa vastustaa? Voiko armosta langeta? Siinä muodossa kuin Luther nyt esittää argumenttinsa, ei voi. Lutherin vuonna 1521 pitämässä palmusunnuntain saarnassa Kaksi aasia Luther esittää, että kun Kristus ratsastaa ihmisellä, hän on täysin vapaa.^²⁵

Esitetyn valossa on siis selvää, että Lutherilla on predestinaatio-oppi, vieläpä kaksinkertainen. Luther itsekin puhuu armopäätöksestä ja ennaltamääräämyksestä.^²⁶ Itse asiassa

Luther menee teoksessaan jopa pidemmälle: Filosofisista argumenteista ei seuraa ainoastaan predestinaatiota, vaan determinismi. Tämä ei kuitenkaan ilmeisesti ole Lutherin tarkoitus. Determinismi tulee ilmeisesti jonkinmoisena vahinkona, ja kuten edellä on esitetty, ei Luther sitä joka paikassa itsekään tue. Oppi predestinaatiosta ei Lutherilla ole mikään itsetarkoitus tai keskeinen opinkohta, eikä hän sitä oikeastaan eksplisiittisesti ilmaise.^²⁷ Lutherin näkökulma kysymykseen on pääasiassa ristinteologinen ja sielunhoidollinen.^²⁸ Emme kykene käsittämään Jumalan ajatuksia ja tarkoitusperiä kaikin kohdin. Sielu, joka pohdiskelee predestinaatiota, Jumalan muuttumatonta tahtoa ja tällaisia kysymyksiä, kauhistuu tai vihastuu Jumalaan, mutta usko uskoo hänet vanhurskaaksi, vaikkei kaikkea ymmärtäisikään. Luther kehoittaakin salatun Jumalan sijasta tutkiskelemaan lihaksi tullutta Jumalaa, ristiinnaulittua Jeesusta, sillä häneen kätkettyinä on kaikki se, mitä tulee tietää ja olla tietämättä.^²⁹

Lähteet

1996 Kaksi aasia. Palmusunnuntain saarna. Sermo in die Palmorum. 1521. - Iloinen kärsimys. Valikoima Martti Lutherin saarnoja. Johdanto, suomennos, selitykset Anja Ghiselli.

SA Sidottu ratkaisuvalta. De Servo Arbitrio. 1525. Suomentanut A. E. Koskenniemi. 1982.

7 ”Jumalan kaikkivallaksi minä taas en sano sitä valtaa, jonka voimasta hän jättää tekemättä paljon sellaista, minkä hän voi tehdä, vaan sitä vaikuttavaa valtaa, jolla hän voimallisesti vaikuttaa kaiken kaikissa” SA s. 199

25 Iloinen kärsimys s. 58 vrt. SA s. 54, (95, 113). Kyseessä on samanlainen vertaus, mutta Palmusunnuntain saarnassa Luther kutsuu ihmistä täysin vapaaksi, kun Kristus ratsastaa hänellä, teoksessa Sidottu ratkaisuvalta taas orjaksi ja vangiksi. Erään selityksen tähän kysymykseen voisi tarjota erottelu ratkaisuvallan ja tahdon välillä sekä erottelu voluntaristisen ja tomistisen tahtokäsityksen välillä. Jos ajatellaan augustinolaisesti, että syntiinlankeemuksessa on kyse myös järjen lankeemuksesta, ja armossa saatu illuminaatio palauttaa ihmiselle oikean tiedon Jumalasta, on tomistisen näkemyksen mukaan ihmisen tahto tällöin täysin vapaa, ja koska se on vapaa, se välttämättä seuraa Jumalaa, jonka se illuminaation tähden tietää korkeimmaksi hyväksi. Voluntaristiseen tahtokäsitykseen, jota Luther näyttää edustavan teoksessa Sidottu ratkaisuvalta, kuuluu taas ajatus siitä, että vapaa tahto valitsee itsensä perusteella omat päämääränsä. Tällöin olisi oikeampaa puhua ratkaisuvallasta. Tällainen vapaa ratkaisuvalta kuuluu parhaimmillaankin vain Jumalalle (ellei ajatella hänen olemuksensa määräävän hänen tahtonsa). Nämä distinktiot mielessä pitäen voidaan siis oikein sanoa, että ihmisellä ei ole vapaata ratkaisuvaltaa, mutta jos hän on armon alainen, hänellä on vapaa tahto.

27 Itse asiassa sana armopäätös esiintyy teoksessa Sidottu ratkaisuvalta vain yhden kerran. Sanat armopäätös ja predestinaatio esiintyvät kokoelmassa Luther CD-ROM 1996 (V.1.0s), joka sisältää lähes kaikki suomennetut Lutherin teokset, kumpikin vain 4 kertaa.