Hyvän paimenen sunnuntai
Hyvästä paimenesta varmaan useimmille tulee mieleen jokin evankeliumin kertomus Jeesuksesta. Viime pyhäpäivän teksteihin kuuluu kuitenkin varmaan monille vielä paljon tutumpi Raamatunkohta, jota ei ehkä aivan heti äkkää. Se on kuitenkin monien ihmisten suosikkikohtia Raamatussa, jonka monet osaavat jopa ulkoa.
Tämä Raamatunkohtahan on kuningas Daavidin kirjoittama Psalmi. Kun nämä Psalmit kuuluvat Vanhaan Testamenttiin ja Jeesuksesta taas puhutaan Uudessa Testamentissa, moni ei aivan heti varmaan osaa ajatella, että Psalmit puhuisivat Jeesuksesta. Mutta jos luemme paljon Uutta Testamenttia, huomaamme, kuinka apostolit usein selittävät monia psalmeja ennustuksiksi Jeesuksesta.
Minulla on ollut viime aikoina ilo lukea kirkkoisä Augustinuksen psalmien selitysteosta. Se on ollut erittäin avartava kirja, sillä Augustinus selittää melkein kaikkia psalmeja kirkon elämästä ja Jeesuksesta käsin. Uusi Testamenttihan esittää meille monessa kohtaa ajatuksen, että Vanhaa Testamenttia voi oikein ymmärtää vasta Jeesuksesta käsin. Kun sitä alkaa lukemaan ennustuksena Jeesuksesta, putoaa kasvoiltamme pois ikään kuin peite ja ymmärrämme tekstin oikean merkityksen.
Usein tällaisten hyvin tuttujen raamatunkohtien kanssa saattaa käydä niin, että me totumme niihin sillä tavalla, ettemme oikein enää ajattele, mitä niissä sanotaan. Niistä tulee eräänlaisia itsestäänselvyyksiä. Sen takia ajattelin käydä tätä psalmia hieman läpi sellaisena kuin Augustinus sitä tulkitsee, tosin esittäen muutamia omiakin ajatuksia
”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu”
Mitä oikeasti tarkoittaa, että meiltä ei puutu mitään? Se tarkoittaa sitä, että Kristus on kaikki, mitä me tarvitsemme. Hän antaa elävää vettä, josta tulee lähde meidän sisällämme, ja Sanansa (taivaan mannaa), jolla hän ruokkii meitä. Kun pysymme Kristuksen lähellä ja annamme hänen paimentaa meitä, meiltä ei puutu mitään, mitä todella tarvitsisimme. Ajallisista tarpeistahan Jeesus opettaa, että kun etsimme ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa, meille annetaan kaikki muukin.
”Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä.”
Augustinuksen mukaan vihreät niityt merkitsevät seurakuntaa. Kun emme vielä tunteneet Jumalaa, hän veti meitä puoleensa, vei meidät seurakuntaansa. Siellä meidät kastettiin ja saimme Pyhän Hengen. Vedet merkitsevät ennen kaikkea kastetta, ja kasteessa saatua Pyhää Henkeä. Seurakunnassaan Kristus hoitaa meitä. Siellä meidät ei tarvitse tehdä mitään, vaan saamme pelastuksen lahjaksi uskon kautta. Kristus sanoo: Tulkaa minun luokseni, te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon
”Hän virvoittaa minun sieluni, hän ohjaa minua oikeaa tietä nimensä kunnian tähden.”
Mikä on oikea tie? Oikea tie on tietenkin se kapea tie, joka vie taivaaseen? No mikä on se kapea tie? Se on uskonvanhurskauden tie, se että ihminen pelastuu yksin armosta, ei omien tekojen kautta, vaan ainoastaan uskomalla Kristukseen. Se on se tie, jota maailma ei tuntenut, kun se tahtoi ihmetekoja tai viisautta eli filosofiaa, mutta ristiinnaulittu Kristus ei sille kelvannut. Jumala ohjaakin meitä oikeaa tietä nimensä kunnian tähden. Ei siis meidän hyvyytemme ja oikeamielisyytemme tähden, vaan nimensä kunnian tähden, jotta kaikki tapahtuisi armosta ja Jumala olisi meidän pelastuksemme hankkija, emme me itse.
”Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi.”
Niin kauan kuin me olemme Kristuksessa, meidän ei tarvitse pelätä mitään pahaa. Sillä varsinainen paha ei ole ulkoista pahaa ja kärsimystä, vaan sisäistä kuolemaa, syntiä ja siitä seuraava iankaikkinen kuolema. Mutta kaikelta tältä Kristus antaa rauhan. Hän on voimanamme jo ajallisen pahan keskellä, mutta ennen kaikkea hän johtaa meidät turvallisesti kuoleman läpi. Hänen ylösnousemuksessaan meillä on toivo
Saamme Herran lapsina kokea paljon maallistakin johdatusta: Jumala varjelee meitä ja usein johtaa elämänkohtaloitamme. Hän suojelee meitä kädellään. Jos kuitenkin meinaamme itse kulkea harhaan, hän joutuu kaitsemaan meitä myös paimensauvallaan, tai niin kuin vanha käännös sanoo: vitsalla ja sauvalla.
”Sinä katat minulle pöydän vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä ja minun maljani on ylitsevuotavainen.”
Pöydän kattaminen ja malja merkitsevät ehtoollispöytää, jonka Jumala kattaa meille. Mitä merkitsee, että hän kattaa sen vihollisten silmien eteen? Kristityn vihollisia ovat ennen kaikkea ne, jotka tahtovat viedä meiltä pelastuksen toivon: synti, omantunnon syytökset, maailma, Paholainen. Niiden silmien eteen Kristus kattaa meille ehtoollispöydän, jossa hän vakuuttaa: Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. Ristillä Kristus murskasi kaikki kristityn viholliset. Tästä voitosta tulemme osalliseksi pyhässä ehtoollisessa. Öljy taas merkitsee Pyhää Henkeä. Voitelu on kuninkuuden ja messiaanisuuden merkki: Kristityt ovat pyhä ja kuninkaallinen papisto Kristuksen tähden.
”Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.”
Viimeinen jae käsittelee tätä elämää ja iankaikkista elämää: Jumalan rakkaus ympäröi meitä kaikkina elämämme päivinä, joiden jälkeen saamme asua Herran huoneessa, eli taivaassa, päivien loppuun asti, eli aikaan, jolloin päivät loppuvat ja iankaikkisuus alkaa
Rukoilkaamme: